keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pedagoginen käsikirjoitus lähitapaamisiin (Pedagogisen käsikirjoittamisen työpaja)


Tämän pedagogisen käsikirjoituksen tavoitteena on auttaa lähitapaamisen järjestäjää jäsentämään ja ohjaamaan Pedagogisen käsikirjoittamisen työpajan kahteen lähitapaamiseen osallistuvien vuorovaikutusta.

Käsikirjoitus sisältää:
- lähitapaamisten opetustavoitteen  - lähitapaamisten oppimistavoitteet - suunnitelman motivoida osallistujia- suunnitelman orientoida osallistujia- suunnitelman, miten lähitapaamisessa opetettava sisältö läpikäydään ja mieleen painetaan - suunnitelman, miten lähitapaamisessa opetettavaa sisältöä syvennetään tai sovelletaan- suunnitelman, miten lähitapaamisille asetettujen oppimistavoitteiden toteutumista arvioidaan
 


LÄHITAPAAMISTEN OPETUSTAVOITELähitapaamisten opetustavoitteena on tutustua KAET, LAES ja S-Tietopäivät –valmennettaville suunniteltuihin asiakasomistajuus ja osuustoiminta – valmennusaineistojen jäsentelyihin ja valmennuksissa hyödynnettäviin, oppimistavoitteiden saavuttamista tukeviin vuorovaikutuksen keinoihin.

LÄHITAPAAMISTEN OPPIMISTAVOITTEETLähitapaamisten oppimistavoitteena on, että kahden lähitapaamisen jälkeen osallistuja on oppinut uusia keinoja varmistaa vuorovaikutus valmennettavien kanssa siten, että hän 
  • tuntee vähintään kaksi itselle henkilökohtaisesti uutta yhteistoiminnallista menetelmää (uusi = ei hyödyntänyt aikaisemmin omassa valmennuksessa, mutta saattanut kuulla menetelmästä aiemmin

  • osaa hyödyntää omissa valmennuksissaan jatkossa ainakin yhtä uutta yhteistoiminnallista menetelmää lähitapaamisessa saadun käytännön kokemuksen kautta

    Avainsanat:
    aktivoiva opetus, yhteistoiminnalliset menetelmät, pedagoginen käsikirjoitus, oppijakeskeisyys
    SUUNNITELMA MOTIVOIDA OSALLISTUJIA LÄHITAPAAMISEEN

1.      Muodostetetaan selkeät oppimistavoitteet lähitapaamisille ja viestitään niistä osallistujia

2.       Ennakkotehtävä: 6 minuutin mittaista youtube-videota ”Läpikäynnin pedagogiikka tavoitteena saada lähitapaamiseen osallistuvat samaistumaan videossa yleistettävään ja provosoivasti toteutettuun tapaan läpikäydä asioita opetustapahtumassa ilman oppimistuloksia. Videon tavoitteena on saada lähitapaamiseen osallistujat motivoitumaan entisestään osallistumaan lähitapaamisen, missä tavoitteena on oppia uusia keinoja varmistaa vuorovaikutus valmennettavien kanssa välttäen tai vähentäen läpikäymisen pedagogiikkaa omassa valmennuksessa.

3.      Ennakkotehtävän purku: Osallistujia on pyydetty kirjoittamaan videon herättämiä ajatuksia yhteiselle keskustelualustalle (jolloin vetäjänä varmistan myös, että aiheeseen on tutustuttu)


SUUNNITELMA ORIENTOIDA OSALLISTUJIA LÄHITAPAAMISEEN

Alla kaksi keinoa, millä pyritään saamaan osallistujat kokemaan koulutus ja aihe tärkeäksi ja merkitykselliseksi:  

1.      Ennakkotehtävänä on lukea artikkeliYhteistoiminnallinen oppiminen aikuiskoulutuksessa” ennen ensimmäistä lähitapaamista tavoitteena orientoida aiheen pariin ja muodostaa yhteinen oppimistavoite tapaamisille

2.      Ennakkotehtävän aihetta käsitellään ensimmäisessä lähitapaamisessa. Käsittelykeinona käytetään yhteistoiminnallista menetelmää ”Vastakohdat”, mikä tukee lähitapaamisen oppimistavoitteen toteuttamista.  Kesto 10min


SUUNNITELMA, MITEN LÄHITAPAAMISISSA OPETETTAVA SISÄLTÖ LÄPIKÄYDÄÄN JA MIELEEN PAINETAAN

Lähitapaamisissa opetettavaan sisältöön kuuluu sekä valmennusaineistojen jäsentelyn käsittely että vuorovaikutuksen erilaiset keinot.


Kesto: 2x60min (kahtena eri päivänä)
-  käsitellään pedagogista käsikirjoitusprosessia kolmen casen avulla

- caset pitävät sisällään yhteensä kolmelle eri valmennukselle tehtyjä pedagogisisia käsikirjoituksia


- oppijat toimivat case-esimerkkien (pedagogisten käsikirjoitusten) esittelijöinä -> tätä kutsutaan myös yhteistoiminnalliseksi menetelmäksi ”osallistuvat opettajat”


- ”esittelyt” on ohjattu toteutettavaksi aktivoivan, oppijalähtöisen opetuksen periaatteita noudattaen siten, että esittelyvuorossa olija testaa tilaisuudessa vähintään yhtä itselle uutta yhteistoiminnallista menetelmää käytännössä


- opiskelijat valitsevat ja päättävät itse esittelynsä oppimistavoitteen ja aktivoivat menetelmät, joiden uskovat tukevan asian käsittelyä lähitapaamisissa

 SUUNNITELMA, MITEN LÄHITAPAAMISISSA OPETETTAVAA SISÄLTÖÄ SYVENNETTÄÄN JA SOVELLETAAN
(valmennusaineistojen jäsentelyn käsittely että vuorovaikutuksen erilaiset keinot)

Kesto: 30min

Työpajalle asetettujen tavoitteiden toteutumisen väliarviointi yhteistoiminnallisella menetelmällä  ”tavoitteet testissä”

ARVIOINTI: Miten lähitapaamisille asetetut oppimistavoitteet toteutuivat?
Osallistujia pyydetään arvioimaan oppimistavoitteen toteutumista kahdella tavalla:

1. ensimmäisessä lähitapaamisessa 
yhteistoiminnallista menetelmää ”tavoitteet testissä” soveltaen

2. toisen lähitapaamisen jälkeen lähetettävällä palautekyselyllä  



 

perjantai 15. toukokuuta 2015

Salainen hyveeni

Pienen pojan oksennus. Isä istumassa toimettomana vieressä, kun bussi vilistää kaupungin läpi kohti Lauttasaarta. Tarvitsetteko muovipussia, kysyy naisääni takaa. Kiitos, mutta taitaa olla liian myöhäistä, toteaa isä. Tietämättä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Tai pitäisikö tehdä mitään. 

Näin ajattelin tänään aloittavani romaanin, jos olisin kirjailija.

Salainen hyveeni on kirjoittaminen. Aloitin aktiivisesti ilmaisemaan itseäni kirjoittaen parikymppisenä, lähes 20-vuotta sitten. Asuin kolmen hengen soluasunnossa Kalliossa, missä kaipasin usein juttuseuraa, mutta emme tavanneet viettää aikaa kämppiksinä keskenämme. Olimme jokainen omissa oloissamme.
Olen muuttanut kolmioon, meitä on siis kolme. Juuri nyt meitä on neljä, minä, viereinen, viereisen kaveri ja kaverin koira. Tämä ”teen muuta mitä haluan” on juuri tätä mitä juuri nyt teen! Minua siis ramaisee mutta minusta tuntuu paremmalta ahertaa näppäimistön kanssa kuin vetää ovi perässäni kiinni ja mennä nukkumaan. Koska meitä on neljä. En kuitenkaan saisi unta, sillä kuuntelisin lupaa milloin voin nukahtaa. Pidän tauon näppäimistön kanssa ja mietin pikaisesti, vetäisinkö sittenkin oven kiinni ja nukahtaisin, ilman lupaa? Sen teen, eikä se tunnu enää olenkaan vieraalta ajatukselta. Trek Chiang Mai on ensimmäisen tarinani nimi.  

Opiskeluaikoina löysin oman kirjoitusnurkkaukseni Lapin Ylioppilaslehdestä, missä pidin travelling without moving -kolumnia. Leijasurffauskärpäsen puraistua siirryin Surf&Kite - lehden vakituiseksi toimittajaksi usean vuoden ajaksi. Pöytälaatikkorunous jatkoi elämää.
Nauraa padan äärellä. Sydän sykkyrällä ilosta. Toivoa tuulta, kokea ihon lämpö. Päiväunien todellisuus. Olla vain. Levähtää lämpimään syliin. Juoda kupponen viileää. Kantaa kevyttä kuormaa. Kaipaus. Huojennus. On hyvä olla. Näin vain. Juuri näin. Täysin näin.
Odottaessa esikoistani 2,5 vuotta sitten, sisäinen kirjoituskoneeni virittyi äärimmilleen ja sisältäni tulvahteli tunteita ja ajatuksia odotutusaikaan, synnytykseen ja synnytystä seuranneeseen aikaan runokokoelman verran. Uskaltauduin monen kuukauden jälkeen luetuttamaan runoja vastikään synnyttäneillä ystävilläni, se oli melko jännittävää enkä meinannut rohjeta tehdä sitä. Mutta tein kuitenkin.

Niinä päivinä kun
itket
kiukuttelet
vaadit
huudat.
Niinä päivinä kun
kiihdyt
kiljut 

käsket
karjut.
Niinä päivinä lupaan
rakastaa sinut puhki.
Syksyllä kirjoitin elämäni ensimmäisen käsikirjoituksen lyhytdokumenttielokuvaan "No Pressure".
Hain AVEKilta käsikirjoitustukea saamatta sitä. Mutta sain palautetta.


Alkuvuodesta lähetin runokokoelmani Nuoren Voiman Liiton "Debytoi runoilijana" - runokilpailuun. Kilpailussa ei tullut menestystä, mutta tilasin arvostelupalvelun runoilleni ja sain jälleen palautetta kirjoituksilleni.


Olen pyörryksissä. En saamastani ammattilaisten antamasta hyvästä palautteesta, sillä sitä se ei ole ollut. Se on ollut hyvän sijaan enemminkin positiivista ja kannustavaa, ei niinkään kehuja sisältävää. Mutta palautteen avulla olen oivaltanut, että minulla on mahdollisuuksia kehittyä kirjoittajana. Ja se tie on pitkä.



Minun tulee rohjeta kirjoittaa enemmän, luetuttaa kirjoituksiani muilla, mutta ennen kaikkea järjestää enemmän aikaa lukemiselle.











torstai 1. tammikuuta 2015

Miten hyvin siedämme erilaisuutta?

Tässä mä istun vuoden 2015 ensimmäisenä päivänä Ruoholahden Holiday Inn -hotellin Lobby Barissa siemailemassa toista kuppia kahvia ja kirjoittamassa. Hotellissa on respan mukaan normaalia hiljaistempaa, ruplan heikentyminen on vähentänyt venäläisten matkailijoiden määrää merkittävästi koko Suomessa. Mutta se ei vaikuta ainakaan vastaanotossa työskentelevän palveluherkkyyteen; minut toivotettiin tervetulleeksi hotellin Lobby Baariin nauttimaan kahvia 3,5 eurolla sisältäen santsikupin. 

Loppuvuosi meni, kuten marraskuun postauksessa lupailinkin, luovan kirjoittamisen merkeissä. Laitoin aluille elämäni ensimmäisen lyhyt dokumenttielokuvan käsikirjoituksen ja äitiyttä käsittelevän runokokoelman.

Kahvihetki tekee terää. Huomenna siirryn opintovapaaltani takaisin asiantuntijatyöni pariin. Moni ystävistäni ja tuttavistani on jo ehtinyt kysyä, että millä fiiliksellä palaan? 

Hyvällä. 


Jäin toimestani vapaalle odottaessani esikoista 2,5 vuotta sitten. Siinä, missä omaan maailmani on mahtunut muutoksia reilussa kahdessa vuodessa, on niitä mahtunut meidän kaikkien yhteiseen maailmaankin. Wikipedian mukaan samana päivänä kun minusta tuli äiti elokuun 2012 lopulla, Voyager 1 -luotain poistui Aurinkokunnasta saavuttaen ensimmäisenä ihmisen tekemänä esineenä tähtienvälisen avaruuden. Ja tänä syksynä, kun minusta tuli pedagogisesti pätevä ammatillisten aineiden opettaja, Apple esitteli ja julkaisi uudet iPhone 6 -puhelimet ja Estonian uppoamisesta tuli kuluneeksi 20 vuotta.

Kaikenlaista.

Mutta näin yksilön näkökulmasta oli nappivalinta yhdistää pienen lapsen vanhemmuus ja itsensä ammatillinen kehittäminen. Reilun kahden vuoden aikana olen oivaltanut kiinnittää huomioita kykyyni sietää erilaisuutta.


Opettajaopinnot eivät ole olleet vain tenttikirjojen pänttäämistä vaan ne ovat tarjonneet lukuisia keskusteluita erilaisten ja erilailla ajattelevien ihmisten kanssa. Kuulostaa helpolta? Ei aina tunnu siltä. Esimerkkiä ei tarvitse hakea pitkältä.
Tavaratalon jouluruuhkassa muistin unohtaneeni yhden ostoksen ja lähdin kävelemään virtaa vastaan. Vastaani käveli pahansuovia katseita ja yksi todella kovaääninen huokaus. Erilainen käyttäytymiseni koetteli muiden hermoja ja sietokykyä. 
Tavallaan ihan ymmärrettävää. 
Haen santsikupin kahvia ja katselen hotellin aulabaarin avarista ikkunoista kadulle. Hotellin sisääntulon viereen parkkeeraa kaksi todella isoa maastoautoa. Alkaa ärsyttää. Miksi autot pitää parkkeerata ihan ikkunan eteen, kun paikkoja on muuallakin? Kuka ylipäätään haluaa ajaa enää tänä päivänä isoilla maastoautoilla? 
Ja näin jään kiinni itse hienosti siitä, miten vähän siedän erilailla käyttäytyviä ihmisiä. 

Olen aiemmin elämässäni keskittynyt tietoisesti kehittämään kuuntelun taitoani. Molemmat taidot, kuuntelun taito ja erilaisuuden sietämisen taito ovat mielestäni taitoja, joiden eteen kannattaa tehdä töitä. Miksi?

Kuuntelemalla muita, sietämällä erilaisuutta, erilaisia ajatuksia, mielipiteitä ja ihmisiä, on mahdollista toimia yhteisen hyvän eteen ja kehittää asioita. Ennakkoluulojen täyttämä asenne on iso este rakentaa yhteistä hyvää. 
Ja nyt en puhu moukasta käyttäytymisestä muita kohtaan vaan toisella tavalla toimivista ja ajattelevista ihmisistä suhteessa itseensä.

Mutta ennen kaikkea erilaisten ihmisten sietäminen saa kahvin maistumaan hotellin aulabaarissa vuoden ensimmäisenä päivänä paljon paremmalle.

Hyvää uutta vuotta 2015!