Kesähelteiden keskellä imen itseeni tokavikaa opeopintoihin liittyvää kurssia "Oppiminen työssä, organisaatioissa ja verkostoissa."
Osana kurssia tehtävänäni on pureskella expansiivista oppimista käsitteenä ja etsiä Engeströmin teoksesta kolme kohtaa, joista vaikutuin.
No ne ovat kuhina, orkestroituminen ja resentraatio, koska...
Vasta keski-ikäistymisen kynnyksellä olen huomannut, miten helppoa on käpertyä ajattelemaan ja toimimaan niin kuin olen aina toiminut. Aamulla on parasta syödä omena ennen aamulenkkiä, töihin on mukavinta polkea pyörällä. Oikeaksi ja vääräksi todetut asiat elämän varrella ovat juurtuneet mieliin ja tapanani on ajatella, että muuta totuutta ei ole. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, että on vähintään tylsää viettää loppuelämä samojen ajatusten ja toiminnan parissa, mihin olen aina tottunut. Väriä elämään tuo kuulla muiden ajatuksia ja toimintaa ja antaa niiden ravistaa omaa ajattelua. Voisiko omenan syöminen tuoda enemmän iloa vasta aamulenkin jälkeen? Onko laiskuus todellinen syy valita auto työmatkalle pyörän sijaan? Yllä listaamistani syistä johtuen vaikutuin äärimmäisen paljon teoksen tarjoamasta käsitemallista ”kuhina”. Ei tarvitse mennä omaa kotiovea pidemmälle Helsingissä, kun kadulla on mahdollista huomata kuhinaa, eri suuntiin liikkuvia ihmisiä erilaisine mielipiteineen, ajatuksineen ja harrastuksineen. Siinä missä skeittauksessa kehittyy kuhinan omaisesti eri tyylisuuntiin, myös omaa ajattelua on mahdollista kehittää ja ennen kaikkea avartaa kuhinan omaisesti eri suuntiin katselemalla, kuuntelemalla, väittelemällä ja kurkkien, mitä nurkan takaa löytyy. Yritykset eivät palkkaa enää ”valmiita” ammattilaisia työtehtäviin vaan jatkuvasti uutta oppivia ja uusia toimintamalleja omaksuvia ihmisiä, jotka nauttivat kuhinasta ympärillään.
Toinen teoksesta löytynyt lempikäsite on orkestroituminen. Engeström kuvaa orkestroitumista prosessina, jossa ihmiset liittävät yhteen erilaisuuksia aikaansaadakseen jotakin uutta. Suomalainen ajatushautomo Demos Helsinki rakentaa tulevaisuuden yhteiskuntaa yhdistämällä muutoksesta kiinnostuneita ihmisiä, tuomalla heidät yhteen ja saaden heidät toimimaan yhdessä uutta luoden. Demos Helsingin toiminnassa on kyse orkestroitumisesta eli kun organisaatioita, ihmisryhmiä ja intressejä yhdistetään, syntyy muutos, joka juurtuu syvälle. Olen päässyt pureskelemaan teemaa erilaisuuden sietäminen useassa eri yhteydessä osana opettajaopintoja sekä henkilökohtaisissa kirjoituksissani että osana ryhmäkeskusteluita ja tuntuu, että aiheesta puhutaan suhteellisen vähän esimerkiksi työyhteisöissä yrityksistä oppilaitoksiin suhteessa sen aikaansaamaan hyötyyn eli tapaan viedä muutokset läpi yhteisymmärryksessä. Osittain henkilökohtaisesta kiinnostuksesta teemaan ja osittain teeman tärkeydestä osana opettajuutta oli tavattoman hienoa löytää teemalle oma käsite ”orkestroituminen”!
Kolmas teoksen ja tehtäväksiannon kautta oppimani uusi lempikäsitteeni on resentraatio. Pidän siitä, sillä sen ymmärtäminen ja hyödyntäminen osana erilaisia kehittämis- ja suunnitteluhankkeita niin työelämässä kuin oppilaitoksissa on olennaista, kun halutaan syventää oppimisen mahdollisuuksia. Yksilökeskeinen ajattelu on helppoa, mutta yhteistoiminnallinen tekeminen ja me-ajattelu on vaativaa. Yhteistoiminnallisissa tekemisessä mielipiteitä esiintyy laidasta laitaan, mikä aiheuttaa keskustelua, väittelyä ja kinaakin. Mutta yhteiskuntaa ei voi rakentaa yksittäisten yksilöiden toiveista käsin vaan siihen tarvitaan metakognitiivisia kysymyksiä resentraation alueelta.
Osana kurssia tehtävänäni on pureskella expansiivista oppimista käsitteenä ja etsiä Engeströmin teoksesta kolme kohtaa, joista vaikutuin.
No ne ovat kuhina, orkestroituminen ja resentraatio, koska...
Vasta keski-ikäistymisen kynnyksellä olen huomannut, miten helppoa on käpertyä ajattelemaan ja toimimaan niin kuin olen aina toiminut. Aamulla on parasta syödä omena ennen aamulenkkiä, töihin on mukavinta polkea pyörällä. Oikeaksi ja vääräksi todetut asiat elämän varrella ovat juurtuneet mieliin ja tapanani on ajatella, että muuta totuutta ei ole. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, että on vähintään tylsää viettää loppuelämä samojen ajatusten ja toiminnan parissa, mihin olen aina tottunut. Väriä elämään tuo kuulla muiden ajatuksia ja toimintaa ja antaa niiden ravistaa omaa ajattelua. Voisiko omenan syöminen tuoda enemmän iloa vasta aamulenkin jälkeen? Onko laiskuus todellinen syy valita auto työmatkalle pyörän sijaan? Yllä listaamistani syistä johtuen vaikutuin äärimmäisen paljon teoksen tarjoamasta käsitemallista ”kuhina”. Ei tarvitse mennä omaa kotiovea pidemmälle Helsingissä, kun kadulla on mahdollista huomata kuhinaa, eri suuntiin liikkuvia ihmisiä erilaisine mielipiteineen, ajatuksineen ja harrastuksineen. Siinä missä skeittauksessa kehittyy kuhinan omaisesti eri tyylisuuntiin, myös omaa ajattelua on mahdollista kehittää ja ennen kaikkea avartaa kuhinan omaisesti eri suuntiin katselemalla, kuuntelemalla, väittelemällä ja kurkkien, mitä nurkan takaa löytyy. Yritykset eivät palkkaa enää ”valmiita” ammattilaisia työtehtäviin vaan jatkuvasti uutta oppivia ja uusia toimintamalleja omaksuvia ihmisiä, jotka nauttivat kuhinasta ympärillään.
Toinen teoksesta löytynyt lempikäsite on orkestroituminen. Engeström kuvaa orkestroitumista prosessina, jossa ihmiset liittävät yhteen erilaisuuksia aikaansaadakseen jotakin uutta. Suomalainen ajatushautomo Demos Helsinki rakentaa tulevaisuuden yhteiskuntaa yhdistämällä muutoksesta kiinnostuneita ihmisiä, tuomalla heidät yhteen ja saaden heidät toimimaan yhdessä uutta luoden. Demos Helsingin toiminnassa on kyse orkestroitumisesta eli kun organisaatioita, ihmisryhmiä ja intressejä yhdistetään, syntyy muutos, joka juurtuu syvälle. Olen päässyt pureskelemaan teemaa erilaisuuden sietäminen useassa eri yhteydessä osana opettajaopintoja sekä henkilökohtaisissa kirjoituksissani että osana ryhmäkeskusteluita ja tuntuu, että aiheesta puhutaan suhteellisen vähän esimerkiksi työyhteisöissä yrityksistä oppilaitoksiin suhteessa sen aikaansaamaan hyötyyn eli tapaan viedä muutokset läpi yhteisymmärryksessä. Osittain henkilökohtaisesta kiinnostuksesta teemaan ja osittain teeman tärkeydestä osana opettajuutta oli tavattoman hienoa löytää teemalle oma käsite ”orkestroituminen”!
Kolmas teoksen ja tehtäväksiannon kautta oppimani uusi lempikäsitteeni on resentraatio. Pidän siitä, sillä sen ymmärtäminen ja hyödyntäminen osana erilaisia kehittämis- ja suunnitteluhankkeita niin työelämässä kuin oppilaitoksissa on olennaista, kun halutaan syventää oppimisen mahdollisuuksia. Yksilökeskeinen ajattelu on helppoa, mutta yhteistoiminnallinen tekeminen ja me-ajattelu on vaativaa. Yhteistoiminnallisissa tekemisessä mielipiteitä esiintyy laidasta laitaan, mikä aiheuttaa keskustelua, väittelyä ja kinaakin. Mutta yhteiskuntaa ei voi rakentaa yksittäisten yksilöiden toiveista käsin vaan siihen tarvitaan metakognitiivisia kysymyksiä resentraation alueelta.
