torstai 20. heinäkuuta 2017

Viestinnän ja asiakaskokemuksen kehittämishommissa Aarhusissa ja Köpiksessä

Hei!

Kutakuinkin vuosi sitten päivittelin kuulumisia pop up - liiketoimintamme parista Tanskasta. Meille avautui 
silloin mieheni kanssa "vain kerran elämässä" - tyyppinen tilaisuus  opettaa leijasurffausta kansainvälisillä vesillä Hvide Sandessa, joka on Tanskan 4. suosituin lomakohde Kööpenhaminan, Aalborgin ja Aarhusin jälkeen. Viime kesä ja pop up -firman pyörittämisen kokemus oli kerrassaan huikean hieno. Asiakkaistamme 75% oli saksalaisia, 20% suomalaisia ja loput ruotsalaisia, norjalaisia ja hollantilaisia. Paketoimme liiketoiminnan kasaan lokakuun lopussa suunnitelmien mukaisesti. Siihen päättyi yksi taival elämässä  monivuotisen leijasurffausharrastuksen parissa, harrastuksen, mistä oli vuosien myötä tullut enemmän työ kuin harrastus.


Muutimme vuoden vaihteessa mielenkiintoisten työtarjousten perässä Tanskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Aarhusiin. Elämää uudessa kotikaupungissa on nyt takana puolisen vuotta ja arki on tasaantunut  ja tarvittavat palaset loksahdelleet mukavasti paikoilleen. Meillä on molemmilla kivat työt ja löysimme pitkän etsinnän tuloksena myös ihanan kodin. Pian 5-vuotta täyttävä tyttäremme on löytänyt uusia ystäviä päiväkodista ja sen ulkopuolelta. Kuntosalikortti pitäisi vielä päivittää ja arkiliikunnan suhteen vähän terästäytyä - muutama juoksu- ja fillarilenkki lähimetsässä motivoi jatkamaan - kivat harrastusmaastot kun löytyy läheltä kitesurffispotteja myöten.

Työssäni en tällä hetkellä hyödynnä ammatillisen opettajan taitojani ja kiinnostustani oppimisen tukemiseen ja kehittämiseen, mutta sen sijaan opin joka päivä uutta ja kehitän itseäni digitaalisen viestinnän, markkinoinnin ja asiakaskokemusten kehittämisen parissa. Näistä taidosta ja tiedon päivittämisestä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa onpa seuraavan työni sitten opetuksen maailmassa tai niinkuin nyt, liiketoiminnan kehittämis- ja viestintätehtävissä.


100-vuotiaasta yrityksestä startupiin ja asiakaskokemuksia kehittämään
Lapsuudenkaupunkiani edustava paikallislehti Keski-Uusimaa teki jutun siitä, miten 100-vuotias vaihtui taaperoikäiseen yritykseen. Ennen Tanskan työmarkkinoita tein useamman vuoden asiantuntijatöitä osuustoiminnallisessa yrityksessä SOK:lla ja nyt työnantajani on
 aarhusilainen startup, mutta jonka yli 100 henkeä työllistävä emoyhtiö on Tanskan menestynein ja yksi maailman menestyneimpiä mobiilipelin kehittäjiä.  Mun vastuulla on startupin liiketoiminnan kehittäminen Suomen markkinoilla ja päivittäiseen työhön kuuluu paljon viestinnän hommia. 

Päivätyön lisäksi teen freelancerina Customer Insight konsultin hommia asiakaskokemuksen kehittämisprojekteissa kööpenhaminassa sijaitsevaan yritykseen. Olen äärimmäisen kiinnostunut asiakkaan äänestä ja sen hyödyntämisestä liiketoiminnan kehittämisessä. Sain alkuvuodesta kutsun mukaan tanskalaisen palvelumuotoilugurun Soren Bechmannin Service Design - kurssille, missä tavoitteena oli oppia keinot auttaa yrityksiä muotoilemaan palveluitaan asiakaslähtöisemmiksi palvelumuotoiluprojektien vetovastuullisena. Kevään mittainen kurssi oli antoisa ja sain opiskella kovassa seurassa - mukana oli mm. liiketoiminnan kehittäjiä Kööpenhaminan lentokentältä. 


Kun minulle tarjottiin töitä kahdeksan minuutin pyöräilymatkan päässä nykyisestä kodistani sijaitsevassa kasvuyrityksessä muodin verkkopalvelun kehittämistehtävässä, jouduin pitkään etsimään vastausta kysymykseen: miten muotiin pitäisi suhtautua. Inhoan nimittäin kertakäyttömuotia ja kannatan vastuullista kuluttamista.  

Espoon Modernin Taiteen Museossa Emmassa on parhaillaan käynnissä For Fashion’S Sake - näyttely, missä on esillä 13 pohjoismaalaisen suunnittelijan töitä. Näyttelystä inspiroituneena lähdin penkomaan lisätietoa suunnittelijoiden motiiveista toimia muotialalla ja yllätyin, miten paljon sanottavaa ja halua heillä on purkaa normeja ja vaikuttaa yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin muotitaiteen ja – suunnittelun keinoin. Wau, muoti on paljon muutakin kuin inhoamaani maailmaa tuhoavaa kertakäyttömuotia! 

Päädyin lopulta kirjoittamaan aiheesta artikkelin, missä pohdin muodin moninaisuutta kolmesta eri näkökulmasta: muodista taidemuotona, vaikuttamisen keinona ja tutkimuksen kohteena.

Huomenna starttaa 10 päivän mittainen kesälomamatka Suomeen! Ajattelin käydä katsastamassa tuon Emman näyttelyn samalla reissulla. Täm on muutuen elämäni ensimmäinen kerta, kun matkustan Suomeen kesälomalle. Nastaa! Ja vähän hassua.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti