tiistai 18. kesäkuuta 2013

Iso käsi Comeliukselle!

Olen kiittänyt tähän asti sosiaalista tasa-arvoa ajavia sosiaalidemokraatteja ja haja-asutusalueiden etuja puolustuvaa maalaisliittoa modernista yhtenäiskoulusta ja jokamiehen oikeuksista peruskouluun 1960-luvun yhteiskunnan muutostöissä. Tuolloinhan perustettiin yhdeksänvuotinen peruskoulu vanhan keskikoulun tilalle.

Melkoisen kapeakatseista toimintaa minulta nähdä koulumaailman kehitys vain suomalaisen yhteiskuntakehityksen läpi. Pöh!

Yllä mainittujen tahojen lisäksi on nimittäin kiittäminen tsekkiläistä Johan Amos Comeliusta, joka jo yli 300 vuotta aiemmin on saanut säätyläisten aamulatet läikkymään pöydälle esittäessään jo tuona aikana ajatuksia modernista yhtenäiskoulusta.

Sosiaalidemokraattien tavoin Comeliuksen yhtenä tavoitteena oli sosiaalinen tasa-arvo, tuon ajan kielessä säätyerojen vähentäminen.

"Koska ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi Jumalan edessä, on kaikilla yhtäläinen oikeus tulla kasvatetuiksi. Tämä oikeus ei ole yhteydessä kykyihin, varallisuuteen, säätyyn eikä sukupuoleen.”
(Rinne 2004, 154)

Comeliuksen ajatukset yhteisnäiskoulusta olivat 1600-luvun sääty-yhteiskunnassa tietenkin täysin utopistisia, mutta tänä päivänä hän edustaa eittämättä yhtä uuden ja paremman maailman puolesta puhunutta tyyppiä. Sinusta tuli kuule Comelius nyt myös allekirjoittaneen suosikki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti