maanantai 14. huhtikuuta 2014

KOKOAVA ARVIOINTI OSA1: osaamisen kehittyminen opintojen aikana

Miten osaamiseni tunnistaminen, osoittaminen, kehittymisen suunnittelu ja arviointi on toteutunut opintojeni aikana? 

Tavoitteet, mitkä kirjasin henkilökohtaiseen kehittymissuunnitelmaani HEKSIIN ovat pitkälti toteutuneet.

Opintojen alussa kirjasin ylös odottavani opiskelulta uutta tietoa ja taitoa erityisesti ammatillisen opettajan työn käytäntöihin liittyen ja odotin sen tapahtuvan kovan työnteon kautta. Asetin tavoitteeksi  muodostaa useampia työelämäyhteyksiä ammatillisiin oppilaitoksiin.  

Onnistuin muodostamaan kevään aikana kahteen eri oppilaitokseen hyvät työelämäyhteydet, joista toiseen tein samalla opettajaharjoitteluni. Kevään aikana tutustuin opetusharjoitteluni kautta Haaga-Helian Porvoon Campukseen ja opetusharjoittelun lisäksi kävin seuraamassa useampaa koulutusta ja sparrauskeskusteluita koulutussuunnitteluun liittyen Jollas Instituutissa. Olen erittäin iloinen saamastani mahdollisuudesta tutustua kahteen erityyppiseen oppilaitokseen yhden sijaan. Opin molemmissa oppilaitoksissa paljon, erityisesti opetusten ja koulutusten käytäntöihin liittyviä asioita. 

Opintojen alussa kirjasin myös halustani oppia soveltamaan erityisesti uudenlaisia, ajan hengen mukaisia opetusmenetelmiä ja tutustumaan erityisesti nuorisoasteen opiskelijoiden ajattelumaailmaan tänä päivänä; Mikä heitä motivoi? Millaisia tavoitteita heillä on ammatillisen kouluttautumisen suhteen? Entä uravalintojen suhteen? Millainen opettaminen ja oppiminen heitä motivoi? 

Opintojen aikana opin hyödyntämään erilaisia opetusmenetelmiä, mutta mitään kokonaiskuvaa käteen ei jäänyt. Kannustinkin ystävääni Reettaa Ideakoskelta miettimään Ideapakalle verkkosovellusta, sille voisi olla kysyntää niin opekorkean puolelta kuin muissa oppilaitoksissa ja koulutuskeskuksissa.

Yhteistoiminnalliset työpajat eivät antaneet niin paljon kuin odotin niiden antavan, ehkä niihin kului liikaa aikaa suhteessa odotuksiin uuden oppimisesta. Muiden opetusten seuranta sen sijaan antoi paljon uutta ajateltavaa ja mahdollisuuden peilata omaa opettamisen tapaa uudella tavalla. 

Tutustuin myös nuorisoasteen opiskeluiden ajattelumaailmaan tavoitteideni mukaisesti Porvoo Campuksella toteutetun opetusharjoittelun yhteydessä. Oli hyvä, että sain opetusharjoitteluni kohteeksi useampia eri ryhmiä. Koska opetusharjoittelun kohteena oli useampi eri ryhmä, opiskelijoihin ja heidän ajatteluunsa tutustuminen jäi pinnallisemmaksi kuin mitä olin ajatellut, mutta toisaalta sain tutustua määrällisesti isompaan joukkoon opiskelijoita ja testata eri vuosikurssia käyvillä omaa opetustekniikkaani. Parasta oli opiskelijapalaute, minkä keräämisen panostin joka ryhmän kohdalla.

Opintojen alussa kirjasin halustani oppia myös koulutuskokonaisuuden suunnittelutyötä ja tietää lisää tutkivan kehittämisen toimintatavasta. 

Koulutuskokonaisuuden suunnittelutyö-osaamista kehitin parhaiten osana kehittämistyötäni, minkä tuloksena syntyi koulutussuunnitelmaluonnos. Olen erittäin tyytyväinen kehittämistyöni toteutukseen ja teemaan kaikin puolin.

Kerroin opintojen alussa, että haluan paneutua erityisesti ammattipedagogiseen osaamiseen ja erityisesti ohjaamiseen, opettamiseen ja arvioimiseen.

Tavoitteeni toteutuivat, mutta arviointiosaamisen kehittäminen jäi laihaksi, sillä en päässyt osana opetusharjoittelua enkä kehittämistyötä sen teeman kimppuun. Kaikkea ei voi saada kai sitten. Tai sanotaanko paremminkin, että aina on kehittymisen varaa ja tarvetta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti