Luentoreflektio: Opettajaheimot ja työn tulkinnat

Kuuntelin juuri yliopettaja Kimmo Mäen 8.10.2013 nauhoitetun luennon opettajaheimoista ja työn tulkinnoista osana Opettajan toiminta yhteisöissä ja verkoistoissa -kurssia. 



Mäki oli punonut luennon punaisen langan loistavasti tammikuussa 2012 julkaistun väitöskirjansa ympärille. Luennon tavoitteena oli selkeästi ravistella meitä keväällä 2014 opettajiksi valmistuvia ymmärtämään, ettei pelkkä substanssiosaaminen ja pedagoginen osaaminen tee opettajasta hyvää opettajaa. 



Opettajan työhön suhtautuminen vaihtelee riippuen siitä, mihin heimoon kuuluu 



Mäki herätteli luennon teemaan kysymyksillä, millainen yhteisö opettajayhteisö on, mitä haasteita ja mitä mahdollisuuksia se asettaa?



Mäen mukaan koulujen työkulttuurista ja opettajayhteisöistä ei saa kokonaiskuvaa tutustumalla koulujen esittelyihin kotisivujen kautta tai kuuntelemalla koulujen juhlapuheita, sillä työkulttuurin merkittävin jäsentäjä on kunkin opettajan käsitys opettajan työstä. Tässä kohden voisi ajatella, että eikö koulujen kotisivuilla määritellä pitkälti viestinnän avulla, minkälaisia opettajia koulu haalii huomiinsa tutustumalla koulun toimintapolitiikkaan ja viestintään yleensä.



Tutustuin lyhyesti Haaga-Helian ammattikorkeakoulun esitteeseen netissä ja bongasin sieltä kolme koulun ilmapiiriä kuvaavaa sanaa ”edelläkävijä, asiantuntemus, innovatiivisuus”. Voiko siis olettaa, että kaikki Haaga-Helian opettajat ovat hengeltään edelläkävijöitä, asiantuntijoita ja innovatiivisia? Ymmärsin Mäen väitöskirjan tarjoaman totuuden niin, ettei näin voi olla, koska kouluissa on hyvin erityyppisiä opettajia, jotka näkevät opettajuuden hyvin eri tavoin. 



Väitöskirjassaan Mäki on jakanut opettajat kahteen heimoon; substanssikeskeiseen työkulttuuriheimoon ja kohtaamattomien tulkintojen työkulttuuriheimoon. Nämä kaksi heimoa näkevät opettajuuden hyvin eri tavoin ja suhtautuvat opettajan työhön ja työn tavoitteisiin erittäin vaihtelevasti. Ja niin pitkään kuin kouluun mahtuu molempien heimojen edustajia, niin pitkään koulun työkulttuuri ja opettajayhteisö on moninainen eikä siksi koulun esitteen tai juhlapuheen perusteella saa todellista kuvaa koulujen työkulttuurista. 


Mihin heimoon kuulun? Mihin mun pitäisi kuulua ja miksi? 



Jos tekisin nyt opettajan töitä ilman ammatillista opettajanpätevyyttä, veikkaan, et mut löytäisi substanssikeskeisestä työkulttuuriheimosta. Siellä opettaja näkee itsensä keskeisenä tiedon jakajana ja uskoo vahvasti, että opettajan työ on pitkälti opettamista, ei muuta. 



Ammatillisen opettajakoulutuksen jälkeen näen itseni kohtaamattomien tulkintojen työkulttuuriheimosta. Siellä opettajat toimivat useissa yhteisöissä yli omien subtanssiosaamisrajojen ja jäsentävät itsensä useiden työroolien kautta. Miksi näin? Koska substanssiosaaminen ei saa tämän ajan hengen mukaisesti olla ykkösjuttu eikä ainoa juttua tämän päivän opettajuudessa. Tämän päivän opettajuus on parhaimmillaan Mäen esimerkin mukaista ”roolikameleontin” työtä: opettajan työyhteisö muodostuu useista yhteisöstä. Roolikameleontilla on useita työrooleja ja päivään mahtuu useita erilaisia työtehtäviä koordinoinnista, opetukseen, ohjaamiseen, kehittämiseen ja tutkimiseen. Työskentelyote on yhteisöllinen ja uutta kehittävä. Se, miten pitkään roolikameleontit jaksavat tehdä töitä, jää nähtäväksi. Työn moninaisuus antaa paljon, mutta myös kuluttaa. Ehkä työn tekeminen olisi henkistä kulutusta kestävää osapäiväisessä pestissä? Toisen puolen päivästä voisi tehdä jotain aivan muuta työtä? Mitäs sanotte? 



Jengin on opittava sietämään erilaisuutta



Mäki kyseenalaisti tavan puhua työyhteisön jäsenistä esimerkiksi "Haaga-Helialaisina". Koska me ihmiset olemme kaikki niin kovin erilaisia ja kuulumme mielipiteinemme ja kokemuksinemme kovin moniin erilaisiin yhteisöihin ja heimoihin, meitä ei voida kategorisoida työnantajan puolesta tietynlaiseen, tarkoin määriteltyyn työkulttuuriin. Mutta porukat pitäisi tavalla tai toisella saada puhaltamaan yhteiseen hiileen. Öh, mikä avuksi, jos ei -lainen -tyyliä voi käyttää?

Mielestäni tämä vaatii kaikilta meiltä työntekijöiltä asemaan tai titteliin katsomatta avarampaa asennetta ja erilaisten ihmisten ja mielipiteiden hyväksymistä. Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain erilaisia tapoja nähdä asiat. Kuten Mäki luennon loppupuolella totesikin, työnantajilta ja työntekijöiltä vaaditaan erilaisuuden johtamistaitoa ja erilaisuuden sietämistä. Se on yksi keino saada jengi puhaltamaan yhteen hiileen ja kokemaan me-henkeä.



Jengin on opittava sietämään erilaisuuttta.

Opetuksen vai oppimisen suunnittelua?

Voidaanko puhua opetuksen vai oppimisen suunnittelusta? Tästä aiheesta luennoi Katri Aaltonen 12.9.2013 opeopintojen lähipäivillä. Paljastetaan Katrin vastaus heti alkuun: sekä että.

Aaltonen johdatteli aiheeseen esittämällä nelikentän, minkä tarkoituksena oli kuvata asioita, mitkä takaavat johdonmukaisen ja ristiriidattoman toteutuksen; minkätyylisestä oppimisesta on kysymys, mikä on tavoite ja minkätyylinen opetusmenetelmä siihen sopii.

Aaltonen haastoi suunnittelemaan oppijalähtöisesti. Miten suunnitella opetus, jotta mahdollisimman moni opiskelijoista aktivoituu ajattelemaan ja sitä kautta oppimaan? On siis tärkeää valita menetelmät, mitkä tukevat ymmärtämisen lisäämistä. Tärkeää on hypätä opiskelijan saappaisiin ja miettiä suunnitelma opiskelijan näkökulmasta.

Oppimislähtöisessä oppimisympäristössä opiskelijalla tulisi olla oikeasti mahdollisuus kysellä, tutkia, ajatella ja suunnitella, jotta tapahtuu oppimista. Aaltonen puhui Asko Karjalaisen opettajan pedagogisesta ajasta, opiskelijan ajasta ja oppimisen ajasta.  Suunnittelussa tulisi huolehtia, että opetus sisältää aikaa, mikä johtaa oppimiseen. Millä keinoilla saavutetaan oppimistuloksia? Aaltosen mukaan vaikeinta oppimisen suunnittelussa on nimenomaan miettiä keinoja, mitkä johtavat oppimistuloksiin.


Tämän kurssin jälkeen osaat kaiken!

Itselleni antoisin ja opettavaisin osuus oli havaita, että opetuksen tavoitteita määriteltäessä tulisi varmistaa, että opetuksen tavoitteet ovat realistisia ja mitattavissa. Tavoitteet voi avata kolmeen osaan; ydinainekseen, täydentävään ainekseen ja erityisainekseen eli mitä pitää tietää, mitä pitäisi tietää ja mitä on hyvä tietää. Puhutaan ydinaineanalyysista, mikä on hyvä työkalu tavoitteiden rajaamiseen.

Uutta tietoa luennolla oli myös se, että ohjausprosessikin tulee suunnitella.