Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkkoluento. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkkoluento. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. marraskuuta 2013

Ohjauksellisuus opettajan työssä


Osallistuin tänään Päivi-Katriina Juutilaisen verkkoluennolle "Ohjauksellisuus opettajan työssä".  Luennon tavoitteena oli jäsentää käsitteellisesti opetuksen ja ohjauksen välistä suhdetta, tunnistaa ohjausprosessin merkitys opiskelijan opintopolun tukena ja oppia reflektoimaan omia ohjaustaitoja ja innostua kehittämään omaa ohjaajuutttani.

Ohjaustyötä osana opettajan työtä on tullut ajateltua todella vähän. Siitä puhutaan kyllä paljon suurpiirteisesti "opettajana ohjaat sitä ja tätä...", mutta säpsähdin ymmärrettyäni opetuksen ja ohjauksen välisestä erosta toisiinsa. Lähinnä ajatus siitä, että opettajan ohjatessa oppilasta, oppilaan elämänpolku tulee tutuksi kun taas opettaminen sellaisenaan ei ”pakota” välttämättä lähestymään oppilaan elämää sen enempää. Yritän tässä toisin sanoen sanoa, että opettajan ja ohjaajan työ on paljon vastuullisempaa kuin mitä olen sen ”helppona sisätyönä” ajatellut olevan. Ohjaajan on osattava pitää myös viime kädessä vastuu oppijalla itsellään, mikä on mahdollista hallitsemalla ohjaamisen työn periaatteet ja työvälineet, joista Juutilainen luennolla kertoi. 



Opettajan työssä korostuu moniammatillisuus ja verkostot


Juutilainen esitti kolme muutosta opettajuudessa, joista ensimmäisenä elämänhallintaan ja psykososiaaliseen työhön liittyvät kysymykset ovat lisääntyneet osana ohjaustyötä. Toisekseen opettajan työssä korostuu tänä päivänä moniammatillinen ja konsultoiva yhteistyö ja kolmannekseen verkostoissa toimiminen. Psykososiaaliseen työhön liittyvät huolenpito ja kasvatuskysymykset toivat mieleeni viime viikolla opeopintojen pienryhmäni kanssa käydyn keskustelun tähän liittyen. Tanssikoulun rehtori Milla kertoi, että osa heidän koulunsa oppilaista osallistuu tunneille kunnan "lähetteellä" eli tämä esimerkkinä oppilaiden erilaisista taustoista ja tarpeista. Opettajan työn moniammatillisuus ja opettajatiimeissä toiminen sekä verkostoitumisen tärkeys nousi jälleen tälläkin luennolla esille, kuten on noussut jo useammassa muussa yhteydessä opeopintoihin liittyen.

Elämänlaajuisen ja elämänpituisen ohjaustyön ero

Ohjaus voidaan jäsentää elämänlaajuiseksi ja elämänpituiseksi ohjaukseksi. Elämänlaajuisessa ohjauksessa otetaan huomioidaan opiskelijan koko elämä ja se nähdään kasvun ja kehityksen tukemisena, oppimisen ja opiskelun ohjaamisena ja koulutus- ja urasuunnitteluna.  Elämänpituisessa ohjauksessa huomioidaan opiskelijan elämänkulku pitäen sisällään enemmän ohjausta elämänkulun eri vaiheissa. 

Olen pohtinut omaa elämänkulkuani elämäni ensimmäisen kerran kesällä osana kasvatustieteen perusopintoja.

Tähän aihepiiriin liittyen luennoitsija Juutilainen kysyi luennolle osallistuvilta, josko moni on tutustunut oppilaitoksensa pedagogiseen strategiaan ja onko omassa oppilaitoksessa laadittu kirjallista ohjaussuunnitelmaa. Tapaan ensi viikolla opetusharjoittelupaikan ohjaajani, joten lisäänpä agendaan kysyä häneltä Haaga-Helia Porvoon osalta tätä asiaa!


Milloin ohjaan? Milloin neuvon? Ja mikä niiden ero?

Juutilainen nosti esiin vuorovaikutuksen ja viestinnän tavoitteiden eron puhuttaessa ohjaamisesta ja tiedottamisesta. Ero piilee siinä, että ohjaamistyön tavoitteena ei ole antaa valmiita vastauksia vaan ennemminkin kysellä ja auttaa oppilasta löytämään itse vastaukset ottamatta vastuuta opiskelijan omaa elämää koskevista isoista ratkaisuista.  

Tämä oli ehkä luennon paras nosto! En ole tullut ajatelleeksi asiaa, mutta koska ohjaustyö on olennainen osa opettajan työtä, asia on erittäin merkityksellinen. 


Ohjaajan työvälineistä lempparini on...


Juutilainen läpikävi ohjaajan työvälineitä yksilö- ja ryhmäohjaustilanteissa.

Juutilaisen listaamista ohjaamisen työvälineistä oma lempparini oli ”yhteenvetäminen” eli pyytää ohjattavaa tekemään yhteenveto käsittellyistä asioista tai käsitellystä aihealueesta. Olen käyttänyt työkalua leijasurfffausopettajan työssäni, mutta hyvä idea käyttää työkalua myös perinteisemmässä opettajan työssä jatkossa. 


Kaikinpuolin antoisa luento. Luennoitsija keskittyi ehkä ajallisesti osittain liikaa odottamaan chatti-keskusteluiden kirjoituksia, jolloin luennolle osallistujana ja varsinkin luentoa ei live-tilanteessa seuratessani meinasin pitkästyä. Otan tästä itselleni opikseni jos ja kun joskus pääsen itse verkkoluennoimaan.

torstai 5. syyskuuta 2013

Ammatillinen opettaja vuonna 2020 eli ihan pian!




Uusi, 2000-luvulla syntynyt sukupolvi astuu ammatillisiin oppilaitoksiin viiden vuoden sisään. He ovat tottuneet olemaan tiedon äärellä 24h ajasta ja paikasta riippumatta. Heitä ei pidätellä siis luokkahuoneessa vaan heidän kanssaan on pystyttyävä hyödyntämään uusinta teknologiaa opiskeluiden toteutuksessa. He eivät innostu opettajakeskeisestä massaopetuksesta vaan siitä, että saavat räätälöidä itse opintonsa omien kiinnostusten ja tavoitteiden pohjalta. Entistä suuremmalle osalle heistä pelimaailma on iso osa arkea. Miten tämän ”jengin” tarpeisiin vastataan ammatillisessa koulutuksessa? 



Yllä oleva kokoaa yhteen päällimmäiset ajatukset, joita minulle jäi mieleen Opettajan toiminta yhteisöissä ja verkostoissa -kurssin Kari Kekkosen verkkoluennosta koskien ammatillisen koulutuksen dilemmoja 3.9.2013.

Mitä ammatillisessa koulutuksessa pitää muuttaa ja miksi? 



Ammatillinen koulutus on lapsen kengissä esimerkiksi digitaalisten innovaatioiden hyödyntämisessä, mutta sen hyödyntämisellä on kiire, sillä sähköiseen maailmaan syntynyt sukupolvi astuu ammatilliseen koulutusmaailmaan muutamien vuosien päästä. Digitalisoituminen ja uusien sukupolvien individualismi ovat kaksi viidestä isosta Karin mainitsemasta muutossuunnasta, mitkä haastavat koulutuksen. 



Luennolla osa koki, että ammatillinen koulutus on liian teoriapainotteista ja osan mielestä teoria ja käytäntö yhdistyvät hyvin. Tulevaisuuden suunta on kuitenkin kysyä opiskelijoilta, miten he haluavat painotetusten menevän ja mukauttaa opinnot yksilöiden tarpeiden mukaisiksi. Ei kuulosta helpolta muuttaa nykyisiä oppilaitoksissa käytössä olevia toimintatapoja yhdessä yössä. 



Yhteiskunnalliseen murrokseen kuuluu myös osana pirstaloituneet tavoitteet liittyen työelämäodotuksiin. Enää oppilaita ei kouluteta yhteen ammattiin, missä ollaan loppuelämä vaan ammatteja on useampia elämän varrella. Oma näkemykseni on, että tänä päivänä mennään töihin sinne, minne elämäntapa vie. Etätyötä tehdään nyt jo Suomea enemmän esimerkiksi Tanskassa eli työn ja asuinpaikan ei tarvitse olla samassa kaupungissa tai maassa. Jussi Viitasaaren kommentti luennolla tukee ajatustani; ihimisillä on monia ammatteja, mitkä tukevat toisiaan tai mahdollistavat uuden elämäntyylin mukaisen elämisen. Työn ja koulutuksen vuorottelu elämässä on yksi isoista koulutuksen muutossuunnista, joihin tulisi pystyä reagoimaan ammatillisen koulutuksen suunnittelussa.  



Karttakeppifiguurista ihmeopettajaksi 



Samaan aikaan, kun opetuskäytännöissä tulee huomioida digitalisoitumisen mahdollisuudet, tulee opettajuuden muuttua karttakeppifiguurista enemmän henkiseksi sparraaksi, valmentajaksi. 



Opettajan odotetaan olevan Karin ajatusten mukaan samaan aikaan tutkija, pedagoginen lahjakkuus, sosiaalinen ihmelapsi, alansa monipuolinen tuntija ja visionääri. Tämä on mahdollista jaetun osaamisen avulla eli muodostamalla opettajatiimejä. Tämä näkyy jo työelämässä, missä tieto ei ole tänä päivänä enää yhden erityisasiantuntijan varassa vaan erilaisista osaamisista ja tiedosta muodostuvan asiantuntijatiimin varassa. 


Hyvä luento! Kiitos Kari!