Kirjareferaatti työn ja oppimisen verkostoista

Poikela Esa 2005. Oppiminen ja sosiaalinen pääaoma. Tampere: Tampere University Press. Artikkeli: Korhonen, V. Työn ja oppimisen verkostot, s. 201-222. 



Kirjan taustat ja referaatin lähtökohdat



Oppiminen ja sosiaalinen pääoma - kirja on avaus oppimisen, kasvatuksen ja aineettoman pääoman sosiaalisten yhteyksien tutkimiseen. Kirja on siis ensimmäinen suomalainen kirja, missä tarkastellaan sosiaalisen pääoman muodostumista oppimisen ja kasvatustieteellisen tiedon näkökulmasta. 



Keskityn referaatissani tarkastelemaan kirjan artikkelia työn ja oppimisen verkostoista ja erityisesti neljää erilaista näkökulmaa työn ja oppimisen verkostoihin. 

Johdattelu neljään eri näkökulmaan kulkee referaatissani avaamalla ensin lyhyesti käsitettä sosiaalinen pääoma ja kuvaamalla suht luettelomaisesti, mistä aineksista verkosto muodostuu. Omaa pohdiskelua löytyy erityisesti kunkin neljän  näkökulman esittelyn lopussa.

Mitä on sosiaalinen pääoma? 



Artikkelissa sosiaalinen pääoma nähdään yksilön ja yhteisön osaamisena ja asiantuntijuutena, joka määrääytyy sosiaalisesta suhdeverkostosta ja verkoston toimintaympäristöstä.



Sosiaalinen pääoma voidaan nähdä mikrotasolla yksilöiden, yritysten ja organisaatioiden sosiaalisina, avoimina tai suljettuina suhdeverkostoina. Sosiaalinen pääoman kautta saadut pääomahyödyt liittyvät yhteistoiminnan helpottumiseen, toimintojen koordinointiin, liiketoimintakustannusten alenemiseen ja sosiaaliseen tukeen. 


Sosiaalinen pääoma voi olla muodoltaan monentyyppistä kuten verkostoon sidottua tietoa, asiantuntijuutta, osaamista ja synenergiaa. Sosiaalisen pääoman kehittymisen kannalta tärkeää ovat verkostoitumisen rakenteelliset, kognitiviiset ja yhteistyösuhdetta korostavat ulottuvuudet. 


Millä aineksilla sosiaalinen pääoma rakennetaan?



Verkoston toiminnan ydin rakentuu osaamisen ja asiantuntijuuden ja niiden yhdistämisen ympärille, mitä kautta syntyy tietämystä ja oppimista. Nämä tuottavat sosiaalista pääomaa verkostossa eli yleisesti sanoen lisäarvoa nykyiselle osaamiselle ja asiantuntijuudelle.



Verkoston toiminnan ytimestä on erotettavissa rakenteellinen ulottuvuus, kognitiviinen ulottuvuus ja henkilö- ja yhteistyösuhdeulottuvuus. Käytännössä nämä viittaavat siihen, miten vahva yrityksen pyrkimys ja halu on yhteisön luomiseen ja yhteiseen visioon ja miten hyvin luottamus syntyy eri osapuolten välille. 



Neljä erilaista näkökulmaa työn ja oppimisen verkostoihin


Seuraavat neljä erilaista näkökulmaa työn ja oppimisen verkostoihin ovat olleet viime aikoina esillä tutkimuskirjallisuudessa:  käytäntöyhteisö, tiedon luomisen ympäristö ja projektimainen yhteiskehittelyn ympäristö ja työyhteisössä luodun organisoidun oppimisverkosto. 
Paljastan tässä vaiheessa jo oman suosikkini ja se on yhteiskehittely-yhteisöt!

Käytäntöyhteisöt ovat useimmiten suhteellisen pieniä asiantuntijaryhmiä, jotka toimivat muodollisesti tai epämuodollisesti. Näissä yhteisöissä rakentuu nimenomaan osaaminen ja asiantuntijuus. Yhteisöt toimivat, koska yhteisön jäsenillä on yhteinen tavoite, mikä vaikuttaa myös yhteisön identiteetin kehittymiseen. Yhteisö rakentaa myös epävirallista toimintakulttuuria itselleen, mikä on tärkeää, kun tavoitteena on kehittää koko yhteisön osaamista.

Kuulun itsekin tällä hetkellä ainakin yhteen käytäntöyhteisöön: opeopiskelijoiden pienryhmään. Ryhmämme jäsenillä on yhteisenä tavoitteena suoriutua opeopinnoista tavoiteaikataulussa keskimääräisillä suorituksilla. 



Käytäntöyhteisöissä oppimisen yhteisöllisyys tapahtuu verkko-opiskeluun osallistuvilla aikuisilla vertaisoppimisena ja ryhmätyöskentelynä ja tiedon ja kokemusten reflektointina. Pienryhmässämme on jo hieman kokemusta ryhmätyöskentelystä, mutta näytön paikka on loppuvuoden ryhmätöissä, kun näemme, miten paljon ryhmässämme tapahtuu oppimisen yhteisöllisyyttä.



Käytäntöyhteisöihin osallistuminen vaatii rajojen ylittämistä ja murtamista. Tällä viitataan siihen, että kaikki yhteisön jäsenet eivät ole vuorovaikutuksen ytimessä vaan reuna-alueilla, missä vuorovaikutus on rajoitetumpaa ja perustuu heikkoihin sidoksiin. Myös reuna-alueilla tapahtuu oppimista, jos käytäntöyhteisön ydintoimijoilta saa tukea ja ohjausta.



Pienryhmässämme on jo nyt näkyvissä jäsenten sijoittuminen eri puolelle yhteisön ”kehää” riippuen pitkälti omista mahdollisuuksista ja omasta panoksesta ryhmätyöskentelyyn. Niin pitkään kun ryhmässä koetaan yhteenkuuluvuutta, sitoudutaan yhteisiin käytäntöihin, toimijoilla on vahvat sidokset ja vuorovaikutus yhteisön sisällä toimii, ryhmässä tapahtuu oppimista ja luottamus yhteisön toimintavarmuutta kohtaan säilyy.



Tiedon luomisen yhteisöissä l. tietoyhteisöissä toimiminen on kontekstisidonnaista, aikaan, paikkaan ja yhteisöön sidottua tietoa. Tieto voi olla sekä kuvattua tai hiljaista tietoa. Useimmiten tietoyhteisöillä työelämässä tavoitellaan uusia innovaatioita, uusia tuotteita ja parempia palveluita. Verkostoissa uuden tiedon luominen tapahtuu tiedon yhdistelyn kautta ja verkosto tarjoaa mahdollisuuden käsitellä kokemuksia ja jakaa hiljaista tietoa. 



Tietoyhteisöissä toimisen ongelmakohdat kuvattiin artikkelissa suht kevyesti: ongelmana saattaa olla huono tiedonvaihdanta, mutta sitä parantaa verkostossa toimivien yhteinen tietoperusta ja yhteisön jaetut käytänteet. 


Yhteiskehittely-yhteisöissä tavoitteena on tietoyhteisöjen tavoin esimerkiksi parempien
tuotteiden ja palveluiden kehittäminen. Rakenteellisesti se eroaa käytäntöyhteisöistä ja tietoyhteisöistä, sillä verkosto muodostuu monimuotoisista yhteistyöryhmistä ja verkostossa esiintyykin erilaisia käytänteitä ja intressejä samanaikaisesti. Tämän luulisi johtavan konflikteihin, mitä se tekeekin. Mutta ajatus onkin, että ristiriitaiset näkemykset avaavat toimijoiden silmät näkemään kehittämisen kohteita ympärillään. Artikkelissa esimerkkinä nostettiin esiin metallialan alihankkijoiden yhteistyöryhmä, mihin kuului jäseniä lattiatason työntekijöistä alkaen.

En innostunut artikkelin tarjoamasta esimerkistä, mutta yhteisöstä ja sen toimintaperiaatteesta sitäkin enemmän. Hetken pohdittuani asiaa, yhteiskehittely-yhteisöstä mieleeni tuli Demos Helsinki. Muutama vuosi takaperin olin kuulemassa Aleksi Neuvosta Yhteiskuntatieteilijäpäivillä. Aleksi johtaa Demos Helsingissä tulevaisuusajattelua ja ennakointia. Oli muuten herättävä ja yksi mieleenpainuvimmista puheenvuoroista, mitä eteeni on koskaan sattunut. Kokemukseeni perustuen yhdistän Demos Helsingin spontaanisti heittäen ennakkoluulottomaan tapaan ajatella asioita. Kurkattuani heidän kotisivujen esittelytekstiin, omien sanojensa mukaan Demos Helsinki rakentaa tulevaisuuden yhteiskuntaa yhdistämällä ihmisten toiminnan ja parhaan ymmärryksen yhteiskunnan muutoksesta. Yksi heidän kolmesta periaattesta onkin yhdistää ihmisiä, organisaatioita ja intressejä saavuttaakseen syvälle juurtuvan muutoksen - wau! Demos Helsinkihän on aivan napakymppi löytö edustamaan esimerkkiä yhteiskehittely-yhteisöstä!



Oppimisyhteisöissä tavoitteena on tavoitteellinen ja organisoitu oppiminen. Verkostoa määrittää toimijat, oppimisprosessit ja oppimisrakenteet. Yhteisöissä yhdistyy formaalin ja informaalin oppimisen aineksia ja oppimisen kohteet ovat työn ja työyhteisön kehittämisessä. Oppimisen verkostotyyppejä on neljä: itseohjautuva, vertikaalinen, horisontaalinen ja ulkoa ohjautuva. 


Opekoulutukseen liittyvässä kehitystyössäni tavoitteena on luoda uusi opetussuunnitema Jollas-koulutusinsituuttiin. Kehittämistyössäni korostuu vertikaalinen oppimisverkosto, sillä oppimista varten kehitellään toimintasuunnitelma, mikä pyritään viemään keskitetysti läpi ja tähän liittyy avainhenkilöiden ohjausta oppimistoimintojen keskitettyyn läpivientiin ja tavoitteena on työtehtävien ja toiminnan laadun parantaminen.