keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Verkostotehtävä aluille


Voimaannuttava ja lamaannuttavat verkostot 
MINKÄLAISTA UUTTA NÄKÖKULMAA VOIT LÖYTÄÄ ERILAISISTA VERKOSTOISTA?


Olen ihan fiiliksissä Opettajan toimintaan yhteisöissä ja verkoistoissa liittyvästä ryhmätyömme aiheesta yllä. Päätimme tehdä verkostotehtävän kuvaamalla omia verkostojamme tavoitteena tutustua ryhmätyön kautta kolmeen itselle uuteen verkostokäytäntöön. Mielenkiintoista!

Esittelemme työn seuraavilla lähipäivillä 14.11.2013, joten meillä on reilu kuukausi aikaa saada homma pakettiin! Seuraavan kolmen viikon aikana tapahtuukin paljon, sillä luemme jokainen kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa, teemme niistä referaatit ja kuvailemme omat verkostomme omiin blogeihimme 25.10 mennessä. Tämän jälkeen tutustumme muiden referaatteihin ja verkostokuvauksiin, jotta olemme valmiit tekemään yhteenvedon työstämme marraskuun alun ryhmätapaamisessa.

Omassa blogissani tulen esittelemään Esa Poikelan kirjasta Oppiminen ja sosiaalinen pääoma (2005) erityisesti sisältöä artikkelista työn ja oppimisen verkostot ja Möllerin tuotantoa Tulevaisuuden liiketoimintaverkoista (2006). Tein muutoksen alunperin valitsemiini kirjoihin saatavuussyistä.

Ensitutustuminen Korhosen artikkeliin työn ja oppimisen verkostoista Poikelan kirjassa sai minut vakuuttuneeksi hyvästä valinnasta. Artikkelissa tuodaan esiin neljä erilaista näkökulmaa työn ja oppimisen verkostoihin, mitkä ovat olleet viime aikoina esillä tutkimuskirjallisuudessa.

Nyt takaisin artikkelin kimppuun.




1 kommentti:

  1. Kivaa kuulla että työ on lähtenyt hienosti käyntiin. Tsemppiä!

    VastaaPoista