torstai 5. syyskuuta 2013

Ammatillinen opettaja vuonna 2020 eli ihan pian!




Uusi, 2000-luvulla syntynyt sukupolvi astuu ammatillisiin oppilaitoksiin viiden vuoden sisään. He ovat tottuneet olemaan tiedon äärellä 24h ajasta ja paikasta riippumatta. Heitä ei pidätellä siis luokkahuoneessa vaan heidän kanssaan on pystyttyävä hyödyntämään uusinta teknologiaa opiskeluiden toteutuksessa. He eivät innostu opettajakeskeisestä massaopetuksesta vaan siitä, että saavat räätälöidä itse opintonsa omien kiinnostusten ja tavoitteiden pohjalta. Entistä suuremmalle osalle heistä pelimaailma on iso osa arkea. Miten tämän ”jengin” tarpeisiin vastataan ammatillisessa koulutuksessa? 



Yllä oleva kokoaa yhteen päällimmäiset ajatukset, joita minulle jäi mieleen Opettajan toiminta yhteisöissä ja verkostoissa -kurssin Kari Kekkosen verkkoluennosta koskien ammatillisen koulutuksen dilemmoja 3.9.2013.

Mitä ammatillisessa koulutuksessa pitää muuttaa ja miksi? 



Ammatillinen koulutus on lapsen kengissä esimerkiksi digitaalisten innovaatioiden hyödyntämisessä, mutta sen hyödyntämisellä on kiire, sillä sähköiseen maailmaan syntynyt sukupolvi astuu ammatilliseen koulutusmaailmaan muutamien vuosien päästä. Digitalisoituminen ja uusien sukupolvien individualismi ovat kaksi viidestä isosta Karin mainitsemasta muutossuunnasta, mitkä haastavat koulutuksen. 



Luennolla osa koki, että ammatillinen koulutus on liian teoriapainotteista ja osan mielestä teoria ja käytäntö yhdistyvät hyvin. Tulevaisuuden suunta on kuitenkin kysyä opiskelijoilta, miten he haluavat painotetusten menevän ja mukauttaa opinnot yksilöiden tarpeiden mukaisiksi. Ei kuulosta helpolta muuttaa nykyisiä oppilaitoksissa käytössä olevia toimintatapoja yhdessä yössä. 



Yhteiskunnalliseen murrokseen kuuluu myös osana pirstaloituneet tavoitteet liittyen työelämäodotuksiin. Enää oppilaita ei kouluteta yhteen ammattiin, missä ollaan loppuelämä vaan ammatteja on useampia elämän varrella. Oma näkemykseni on, että tänä päivänä mennään töihin sinne, minne elämäntapa vie. Etätyötä tehdään nyt jo Suomea enemmän esimerkiksi Tanskassa eli työn ja asuinpaikan ei tarvitse olla samassa kaupungissa tai maassa. Jussi Viitasaaren kommentti luennolla tukee ajatustani; ihimisillä on monia ammatteja, mitkä tukevat toisiaan tai mahdollistavat uuden elämäntyylin mukaisen elämisen. Työn ja koulutuksen vuorottelu elämässä on yksi isoista koulutuksen muutossuunnista, joihin tulisi pystyä reagoimaan ammatillisen koulutuksen suunnittelussa.  



Karttakeppifiguurista ihmeopettajaksi 



Samaan aikaan, kun opetuskäytännöissä tulee huomioida digitalisoitumisen mahdollisuudet, tulee opettajuuden muuttua karttakeppifiguurista enemmän henkiseksi sparraaksi, valmentajaksi. 



Opettajan odotetaan olevan Karin ajatusten mukaan samaan aikaan tutkija, pedagoginen lahjakkuus, sosiaalinen ihmelapsi, alansa monipuolinen tuntija ja visionääri. Tämä on mahdollista jaetun osaamisen avulla eli muodostamalla opettajatiimejä. Tämä näkyy jo työelämässä, missä tieto ei ole tänä päivänä enää yhden erityisasiantuntijan varassa vaan erilaisista osaamisista ja tiedosta muodostuvan asiantuntijatiimin varassa. 


Hyvä luento! Kiitos Kari!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti